Ongelma Keinot




Järjen ääni takaisin lakiin

Uuden tekijänoikeuslain valmistelu on aloitettava heti. Suomen lainsäädännön tulee huomioida kuluttajan oikeudet kuten muissakin EU-maissa.

Usko demokratiaan on palautettava

Valmisteluun liittyvät epäselvyydet on selvitettävä perinpohjaisesti. Ministeri Karpelan mukaan EU:n komissio edellytti kuluttajan kannalta tiukkaa direktiivin tulkintaa. Väite on kyseenalaistettu.

Vain muutama kansanedustaja viitsi ottaa tekijänoikeuslain oikeista ongelmista selvää. Tilannetta ei muuttanut edes asian käsittelyn saama julkisuus.

Tekijänoikeuslakia valmistellut virkamies istui laista suoraan hyötyvän järjestön hallituksessa. Kun lain valmistelussa on edes syytä epäillä eturistiriitoja, asiantuntijan tulee jäävätä itsensä. Toisella kuulemiskierroksella tekijänoikeusjärjestöt ja yritykset olivat hyvin edustettuina. Kuluttajavirastoa tai muita kuluttajan oikeuksia kannattavia järjestöjä ei pyydetty paikalle.

Valmistelleet virkamiehet antoivat ennen äänestystä ymmärtää, että kotikäytössä kopiointi on sallittua. Ministeri Karpela kiisti tämän tulkinnan äänestyksen jälkeen.

Lobbausalttiudellaan mainostavat kansanedustajat on syytä äänestää ulos Eduskunnasta.

Toimittajat hereille

Toimittajien perehtyneisyys tekijänoikeuslakiin oli surkea ja asenteellinen. Tekijänoikeuslaista ei kirjoitettu päivälehtiin yhtäkään asiallista lehtijuttua.

Lehdistöllä on arvoa vain jos se ottaa asioista selvää.

Keinot


info@tekijanoikeus.net